Luennolla puhuttiin median vaikutuksista ja tuotiin esille muun muassa tuo iänikuinen kysymys siitä, että ovatko tv-malleista opitut pyssyleikit pahasta vai ei. Minulle tuli oikeasti yllätyksenä, että elokuvien vaikutuksia on tutkittu 30-luvulta asti. Mutta toisaalta, jos niitä on Suomessakin tutkittu 1950-luvulta...
Silti näyttäisi olevan yhä vaikea kysymys, miten mikäkin media vaikuttaa minkäkinlaisiin ihmisiin. Yksilöllisyys tekee yleipätevien sääntöjen löytämisestä vaikeaa. Toisille pelottava ei aina tunnu toisilla missään.
Monet tahot kyllä tietävät, että medialla voi vaikuttaa. Onhan meillä ollut painettuja mainoksia ainakin 1700-luvulta asti. viimeistään 1800-luvulla ymmärrettiin, että kaunis ja vähäpukeinen nainen tuotteen kanssa samassa kuvassa parantaa myyntiä ja nykyään mainokset kirjoimmellisesti liikkuvat silmille katukuvassa, busseissa ja kotonakin. Myös sodassa, vaikka vain kuvainnollisessa ideologisessa sellaisessa, on ymmärretty median mahti. Propagandalla voidaan vaikuttaa ihmisten mielikuviin. Ilmenemismuodot voivat sitten olla julisteet, maalaukset, musiikki tai elokuvat. Kaikille jotakin,
niin sanotusti.
Mutta, jos nyt ei historiaan jämähdetä, niin medianvaikutukset kiinnostavat yhä. Mahdollisesti vielä enemmän kuin ennen. Nykyajan mediamaailma antaa ihmisille paljon huolenaiheita. Puhutaan lapsuuden loppumisesta, väkivallan ja seksin kansoittamasta maailmankuvasta, kaiken viihteellistymisestä ja sosiaalisten suhteiden kaventumisesta. Tällaiset asiat huolestuttavat erityisesti lasten ja nuorten vanhempia. Mediakasvatuksen kannalta tämä on myös suuri haaste, sillä lapsille ja nuorille pitäisi kyetä opettamaan hyvää medialukutaitoa ja kriittisyyttä. Luennolla otettiin esiin ja aiemmin kohtaamani Piia Korhosen tutkimus, jonka mukaan lastenohjelmatkin aiheuttavat
paljon pelkoja, mutta niiltä suojaamiseen siaan osa peloista voi olla hyödyllisiä. Niistä voi keskustella ja lapsi oppii kohtaamaan ja käsittelemään pelkoja. Tästä on hyötyä myöhemmässä elämässä.
”Mediakasvatuksella voidaan vaikuttaa lasten kykyyn vastaanottaa viestejä ilman haitallisia vai- kutuksia. Sillä ei voida kuitenkaan perustella sitä, että lapset voisivat itse ’vastuullisesti’ päättää, mitä he seuraavat. Lapset eivät voi kasvaa pumpulissa, mutta vanhempien tehtävä on arvioida, mitä lapset todella ymmärtävät. " (Sakari Huovinen, 2007, Lapsille haitallisten pelien valvonta on liian hajanaista)
Yleistykset mediankäyttäjistä eivät kuitenkaan pidä mielestäni kovin hyvin paikkaansa. On useita tutkimustuloksia, joissa julistetaan, että väkivaltaviihde kasvattaa aggressiivisuutta. Nyt Professori Liisa Keltikangas-Järvinen on julistanut tuloksia joiden mukaan kilpailu ja stressi lisää lasten aggressiivisuutta, ei pelkkä väkivallan näkeminen. Eli pelit, jotka sisältävät väkivaltaa eivät aiheuta ongelmia lainkaan niin paljon kuin pelit, joissa kilpaillaan. Ohessa kerrotaan kanadalaisten psykologien, Paul Adachin ja Teena Willoughbyn tällaisista tuloksista. Onhan tämä ihan ymmärrettävä tulos, miksi tämä on ymmärretty vasta nyt? Eihän meidän tarvitse kuin katsoa urheilijoita tai urheilufaneja, niissä piireissä esiintyy hyvin paljon aggressiivisuutta. Omissa
tuttavissani on jonkin verran selkeää väkivaltaviihdettä kuluttavia ihmisiä ja he eivät tee pahaa millekkään sipsipussia kummemmalle. Ehkä meidän pitäisikin siirtäää urheiluohjelmat myöhäisiltaan muiden laspsille sopimattominen ohjelmien joukkoon.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti