mediakasvatuksen näkökulmasta oikein hyviä. Historiantutkimukseen kuuluu
itsessään jo lähdekritiikki ja sitähän medialukutaitokin hyvin pitkälti on,
kriittistä lukemista. Lähteen luotettavuuden ja laadun arviointia hyvässä ja
pahassa. Pidin siitä, kuinka viimeisellä luennolla tuotiin esille myös se, että
kritiikki ei ole vain negatiivinen asia. Taito tulkita, ymmärtää, etsiä ja
käyttää informaatiota ovat hyvin vaikeita ja niiden opettaminen on varmasti
haaste, mutta antavat näille aineille myös lisää merkitystä. Faktan ja fiktion
erottelu ei kuulu vain äidinkielen opetukseen.
Historiaan kuuluu myös aineiston etsiminen, mihin media antaa hyvin eväitä.
Yhteiskuntaoppi taas sisältää käsitteen kansalaistaidoista ja osallistumisesta.
Median kautta voi tutustua ja harjoitella kumpaakin. Oppikirjoissa on yhä
enemmän kuvia ja kuvien lukutaidon merkitys myös kasvaa koko ajan. Itse olen
luonteeltani hyvin visuaalinen oppija. Kuvat ja hahmotelmat selkeyttävät
asioita mielessäni suuresti ja siksi käytän itsekkin mielelläni paljon
visuaalista materiaalia.
Viimeisellä luennolla puhuttiin paljon kuvista, niiden tulkinnoista,
merkityksistä ja muokkaamisesta. Historian kannaltakin tämä on
mielenkiintoista. Kuvien manipulointi ei esimerkiksi ole uutta.
Neuvostoliitossa esimerkiksi harjoitettiin paljonkin kuvien muuttamista
propaganda tarkoituksissa.
Erityisen mielenkiitoista on minusta kuvien ja symbolien suhde kulttuuriin. Ulla Oksanen kuvailee kurssikirjassa, kuinka merkitykset kehittyvät sosiaalisissa rakenteissa. Mukana oli havainnollinen kuva 3-vuotiaan piirtämästä autosta, jota edustivat lähinnä pyörät. Renkaat siis määrittivät lapsen mielessä autoa. Mielenkiintoisia olivat myös samassa kappaleessa esitellyt lukiolaisten taidetyöt, jotka kuvasivat nykymaailmaa. Koin tosin niissä kuvissa jotain häiritsevää ja lohdutonta. Eikai nykyinen maailma oikeasti heijaistu noin negatiivisesti?
Kulttuurisidonnaiset merkitykset tulivat hyvin esiin luennoilla. Oli esimerkkejä, joissa kuvien hahmot katsoivat vasemmalle tai oikealle ja kysyttiin, onko suunta eteen vai taaksepäin. Hämmästyksekseni ensimmäinen reaktioni oli valtaväestönvastainen. Minusta vasemmalle katsominen on eteenpäin. Jouduin miettimään jonkin aikaa, mistä tämä reaktio johtui ja ratkaisuksi sain kiinnostukseni keskiaikaan ja heraldiikkaan. Heraldiikassa eli vaakunaopissa vasemmalle katsova hahmo etenee ja oikealle katsova perääntyy. Tämä selittyy sillä, että ratsastava ritari pitää kilpeä vasemmassa kädessä ja siihen maalattu hahmo tällöin etenee vasemalle. Sama ilmiö heijastuu paljolti
keskiajan muuhunkin estetiikkaan. Näin voi siis yksilöllinenkin kulttuuri muuttua.
Historiassa tällaiset merkitysten muutokset ovat yleisiä. Tunnetuimmat
esimerkit ovat varmaan svastika eli hakaristi ja pentagrammi. Kumpikin symboli
liitettiin vielä 1700-luvulla mystiikkaan ja ikiaikaiseen viisauteen, mutta ne
eivät olleet vähäisissäkään määrin negatiivisa symboleita. Harvinaisempi
esimerkki merkitysten muutoksesta ovat miesten ja naiste värit. Keskiajalla
sininen oli hyvin naisellinen väri. Se kuvasti taivasta, rauhaa, uskollisuutta
ja siveyttä eli naisellisia hyveitä. Punainen taas on veren, sodan, aggression,
voiman ja maskuliinisuuden väri. Keskiaikaisissa maalauksissa siis on hyvin
yleistä, että miehet pukeutuvat punaiseen ja naiset siniseen. Visuaaliset
säännöt ovat siis todellakin opittuja.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti